perjantai 29. tammikuuta 2016

BAARIKÄRPÄSENÄ HYRIABAARIN KATOSSA JA VÄHÄN MUUALLAKIN


Baarimestariopiskelijoiden kiireinen syksy meni opiskellessa koulussa teoriaa minun ja ulkopuolisten asiantuntijoiden  ohjauksessa ja käytäntöä uuden opettajan Mikko Setälän osaavassa ja innostavassa ohjauksessa.







Huippubaarimestari Ivan Varvas käy meillä usein kertomassa baarimaailman historiasta ja ilmiöistä. Hänen vankka kokemuksensa kansainvälisestä baarityöskentelystä auttaa meitä ymmärtämään ulkomaalaisia baariasiakkaitamme ja palvelemaan heitä entistä paremmin. Hän myös valmistaa baarimestariopiskelijoiden kanssa keittiössä siirappeja ja opettaa hyödyntämään keittiön raaka-aineita ja työtapoja valmistaessamme maistuvaa cocktailia.






 



Markku Raittinen Finlandia Vodkalta kävi taas kertomassa meille
 vodkan historiasta ja valmistuksesta. Hän järjesti tastingin, jossa saimme maistella eri tyyppisiä vodkia ja arvioida ja tunnistaa niitä.
Tällaiset asiantuntijakäynnit innostavat opiskelijoita ja tuovat oppimiseen virkistävän oikean elämän tuulahduksen. Samalla heidän on mahdollista luoda kontakti tuotteen asiantuntijaan.







Oluen verraton asiantuntija ja myös molekyylimiksologian osaaja, baarimestari Jussi Leveelahti kävi tekemässä taikojaan ja opettamassa niitä Hyrian baarimestariopiskelijoille. Kuvassa savustetaan vodkaa...











 

 Osa opiskelijoista vieraili Berliinin baarimessuilla ihastelemassa suuren maailman baaritrendejä ja nauttimassa Berliinin baarien ainutlaatuisista tunnelmista. Tästä opintomatkasta on jo tullut joka syksyinen perinne baarimestarikoulutuksessamme.



 Vietimme kaksi päivää alan verkostoitumisen kannalta tärkeässä suomalaisessa baaritapahtumassa, Finnbarmessuilla. Messut antavat mahdollisuuden tutustua uusiin ja perinteisiinkin tuotteisiin ja siellä voi myös seurata Suomen baarimestareiden parhaimmiston kamppailua Suomen baarimestaruudesta eri sarjoissa. Opiskelijat istuivat myös kuuntelemassa alan ja yhteiskunnan päättäjien panelia anniskelun ja alkoholin asemasta ja tulevaisuudesta nykyisessä yhteiskunnassamme. Pienet tietoiskut ja koulutukset tavoittivat myös innokkaat opiskelijamme.



Pikkujoulukauden opiskelijat sammuttivat työelässä juhlakansan janoa, oppien samalla työskentelemään kiireessä ja paineen alla. Sain houkuteltua työelämän pyörteestä muutaman baarimestariopiskelijan pieneen edustustilaisuuteen, jossa tarjosimme koulumme päättäjille moctaileja ja rentoutimme koulumme henkilökuntaa järjestämällä heille hienon teemaillan oluen ja ruoan yhdistämisestä Oktoberfest tyyliin.







Muutama päivä vielä lähiopetusta edessä päin, ja sitten taas opiskelijat keskittyvät näyttämään osaamistaan työelämässä. Aloitamme uuden baarimestarin erikoisammattitutkinnon ryhmän 14.3.2016. Laita hakemus, jonka löydät sivulta www.hyria.fi



Heidi Jutila
Baarimestarin eat:n ja tarjoilijan at:n tutkintovastaava
Hyria aikuiskoulutus oy












torstai 27. elokuuta 2015


 BAARIMESTARIOPISKELIJOIDEN

TEQUILA JA MEZCAL TASTING
 
Vinoble Oy:n Philippe Hakulin vei meidät kiehtoviin Mexicolaisiin tunnelmiin kertomalla Teguilan ja Mezcalin historiasta ja valmistuksesta hienoin tarinoin ja kuvin. Meille aukesi aivan uusi makumaailma, ja mielenkiintomme kyseisiä juomia ja traditioita kohtaan kohosi uusiin sfääreihin. Maistelimme juomia, joita vain harvat tietävät olevan olemassakaan täällä Suomessa. Philippe tuo  maahan kiinostavia juomia niitä varten, jotka haluavat nautiskella hienostuneista makuvivahteista ja löytää aivan uusia mahdollisuuksia upeiden juomasekoitusten valmistamiseen.
 
Baarimestarit ovat tärkeä asiantuntijajoukko, joka voi tiedoillaan ja taidoillaan rikastuttaa suomalaista juomakulttuuria ja suositella käyttämään tequilaa ja mezcalia monin eri tavoin, kuin meillä on perinteisesti totuttu. Shotin mancho kippaaminen sitruunan ja suolan kera on niin last season...
 
Kyseisistä juomista ja niiden moninaisista vivahteista voi nauttia maistelulasista pienin nuuhkaisuin ja siemauksin vaikka kirjaa lukiessa - aivan kuin hyvää viskiä - jos kyseessä on varsinkin hiukan laadukkaampi tuote. Opiskelijat valmistivat myös kyseisistä alkoholijuomista ja upeasta bittervalikoimasta Philipen johdolla mielenkiintoisia twisteja tunnetuista juomasekoituksista ja myös aivan uusia ja raikkaita juomasekoituksia.
 
 
 
Baarimestarin eat:n ja tarjoilijan at:n vastuukouluttaja Heidi Jutila
 
 
 
 
i

tiistai 25. elokuuta 2015



 
 

HUIPPUAMMATTITAITO TYÖELÄMÄSTÄ HYRIAN BAARIMESTAREIDEN KÄYTÖSSÄ

Hyrian baarimestariopiskelijat ovat saapuneet takaisin kouluun terasseilla, ravintoloissa ja laivalla uurastamansa kesän jälkeen. Olemme jo vaihtaneet kuulumisia ja kokemuksia. On mahtavaa huomata, miten viime keväänä ja syksynä opintonsa aloittaneet opiskelijat ovat kehittyneet ammattitaidoissaan. Heistä säteilee aivan uutta itseluottamusta ja ammattiylpeyttä!

Eilen lähiopetusjakson avaukselle antoi vauhtia Hyvinkääläinen ravintoloitsija ja monia kansainvälisiä ja kansallisia cocktailkilpailuja voittanut huippubaarimestari Jan Lindgren.

Jani sai opiskelijoilta hyvää palautetta siitä, että hän oli kiinnostunut tietämään, mitä harjoitusta opiskelijat erityisesti tunsivat tarvitsevansa ja opetti sitten teknisiä taitoja periksiantamatta, kunnes opiskelijat oppivat.

Opiskelijat tempautuivat kiinnostuneina mukaan Janin rennolla huumorilla höystettyyn koulutukseen, joka sisälsi työskentelytekniikoiden hiomista ja tunnettujen juomasekoitusten muuntamista uudella virkistävällä tavalla entistä herkullisemmiksi.

Odotamme innokkaasti huomista päivää ja Philippe Hakulinin saapumista! Hän on mm.Tequilan ja Metzcalin maahantuoja ja tunnettu hahmo Suomen baarimaailmassa.

Uusi baarimestarikoulutuksemme alkaa 14.9. Tule mukaan!

maanantai 22. kesäkuuta 2015





BAARIMESTARIN TUOTETUNTEMUS






Ravintoloiden ja baarien asiakkaat ovat hyvin kiinnostuneita ruoka- ja juomatietoudesta ja he tuntevat laajasti ruokien raaka - aineita ja tietävät myös paljon viineistä, oluista, viskeitä ja saattavat olla hyvin perehtyneitä vaikka gineihin tai tequiloihin. Kulinarismi on tullut monin tavoin osaksi tavallisten ihmisten elämää. Ruoka ja juoma ovat harrastus monille. Asiakkaamme valmistavat kotonaan gourmet tasoista ruokaa ja osaavat etsiä niihin sopivat viinit kaupasta. Heillä saattaa olla myös hyvin varustettu kotibaari, jossa he kokeilevat ulkomaan matkoilla maistelemiaan juoma-sekoituksia.

Asiakkaiden hyvä tuotetuntemus antaa meille hyvän syyn kehittää baarimestarin tuotetuntemusta vielä paremmaksi. Ravintoloissa yleensä juuri baarimestari tuntee juomatuotteet ja alan trendit kaikkein parhaiten, hänen tehtävänsä on keskittyä niihin, ja pitää itseään ajan tasalla.

Viimeisin tieto löytyy internetistä ja alkoholijuomien maahantuojilta ja valmistajilta, sekä alan messutapahtumista ja lehdistä. Baarimestarin erikoisammattitutkinnon koulutuksessamme pyydämme oppilaitokseemme usein alkoholijuomien maahantuojien edustajia vierailulle kertomaan ja esittelemään tuotteitaan. He kertovat juomien historiasta, valmistuksesta ja tarjoilutavoista, sekä järjestävät meille tastingejä. Vierailemme suomalaisissa tislaamoissa, panimoissa ja marjaviinitiloilla. Käymme tutustumassa SuomessaViini- ja Finnbar-messuille. Teemme myös opintomatkan Berliiniin Bar Convent tapahtumaan, missä ovat esillä viimeisimmät baarimaailman kuviot. Osallistumme siellä kansaivälisesti merkittävien luennoitsijoiden pitämiin juoma-tietouden luentoihin.


Heidi Jutila

Baarimestarin eat:n ja tarjoilijan at:n tutkintovastaava

Hyria koulutus









torstai 28. toukokuuta 2015



MITEN BAARIMESTARI AINA JAKSAA OLLA PARHAIMMILLAAN...

Pohdimme koulutuksen alussa, millainen on hyvä baarimestari. Tajunnan virrastamme lähtee pulppuamaan pitkä lista täydellisen baarimestarin ominaisuuksia. Kunnianhimoisen listän äärellä moni meistä vakavoituu, ja tuntee ammatillisen itseluottamuksensa huojuvan kaltevalla pinnalla.

Toteamme, että tärkeintä on varmasti olla oma itsensä. Kaikkien asiakaspalvelijoiden ei ole pakko olla räiskyvän hauskoja ja sanavalmiita ilopillereita. Paikkansa on myös hillityillä, kuuntelevilla, empaattisilla ja tyylikkäästi työnsä hallitsevilla ammattilaisilla, jotka toimivat nopeasti ja  huomaa-mattomasti. Tärkeimpiä ominaisuuksia ovat aito asiakaslähtöisyys, halu kehittyä työssään ja hyvä tuotetuntemus.

Baarimestaritkin ovat vain ihmisiä, joiden yksityiselämässä alamäet ja ylämäet vaihtelevat, kuten elämään kuuluu. Monet opiskelijat ovat kuitenkin kertoneet, että kun he pukeutuvat baarimestarin työasuun, heidän ryhtinsä samalla paranee, ja he omaksuvat työroolin, jonka suojissa oma yksityiselämä työvuoron ajaksi unohtuu. Työssä viihtyminen näkyy aina myös asiakkaille ja luo kuvan koko ravintolan kulttuurista ja ilmapiiristä. Kun asiakas astuu ravintolaan sisälle, baaritiski näyttäytyy hänelle kutsuvana satamana, jota lähestyessään hän tekee monia havaintoja ja päätöksiä muutamien sekunttien aikan. Ei siis pidä suhtautua välinpitämättömästi siihen, millaisen baarimestarin ja millaisen baaritiskin hän lähestyessään näkee. Baarimestarin kutsuva ja avoin olemus, sekä täydessä myyntivalmiudessa oleva siisti baaritistki on tavoitteemme.

Jotta baarimestari jaksaisi olla parhaimmillaan koko työvuoronsa ajan, on tärkeätä, että hänellä on hyvät "työkalut". Työkaluihin kuuluu teknisen baarivarustuksen lisäksi hyvä ihmistuntemus ja asiakaspalvelutaidot. Baariopinnoissa paneudumme teknisen osaamisen lisäksi myös vuorovaikutustaitojen opiskeluun. Hyvät vuorovaikutustaidot ja ihmisen käyttäytymisen ymmärtäminen auttavat baarimestaria toimimaan asiakkaiden ja työtovereiden kanssa. Ihmisten erilaisuuden kokeminen rikkautena auttaa jaksamaan henkisesti.

Baarimestarin työ on myös fyysisesti raskasta, joten on jo uran alkutaipaleella hyvä oppia suunnittelemaan ja kehittämään baarin työskentelyolosuhteita ergonomian ja myynnin kannalta
hyviksi. Olemme opiskelijoiden kanssa ottaneet oppia myös baarin työpisteiden suunnittelusta vieraillessamme Helsingin huippubaareissa.

Hyväntuulinen ja hyvin suunnitellussa baarissa työskentelevä baarimestari jaksaa myydä ja suositella tuotteita ja työskennellä tehokkaasti.Parhaimmillaan baarimestari on vahvasti oma ainutlaatuinen persoonansa, jonka luokse - ja jopa jonka vuoksi - asiakkaat tulevat baariin uudelleen ja uudelleen.

Heidi Jutila, baarimestarin eat vastuukouluttaja

perjantai 12. joulukuuta 2014


MIKOSTA MESTARIKSI...



Baarimestarin erikoisammattitutkinnon suoritajan tuntee siitä, että hän on juomatietouden ja asiakaspalvelun asiantuntija.

Minulla on ilo monien muiden alalla toimivien asiantuntijoiden kanssa olla vaikuttamassa siihen, että moni ravintola-alalla toimiva nuori tai jo enemmän kokemusta hankkinut tutkinnon suorittaja tulisivat kokemaan täydellisen juomatuotteen ja unohtumattoman palvelun tuottamisen elämyksen tarjoamisen asiakkaitten elämäntehtäväkseen.

Tällaisen tavoitteen saavuttaminen tekee nöyräksi ja halukkaaksi keräämään kaikki saatavissa oleva alan tietotaito tutkinnon suorittajien käyttöön.

Haluan teidät mukaamme matkalle kohti päämääräämme, joka konkreettisesti on nimeltään baarimestarin erikoisammattitutkinto, baaritarjoilijan opinnot tai tarjoilijan ammattitutkinto.

Heidi Jutila
kouluttaja, baarimestarin erikoisammattitutkinnon ja tarjoilijan ammattitutkinnon tutkintovasataava
Hyria koulutus